Lujitemuovilaminaatissa (=lasikuidussa) olevan reiän korjaus.
Korjauslaminointi tehdään, jos mahdollista, sisäpuolelle (=epätasainen, karkea, ei sileä muottipinta). Työ aloitetaan karhentamalla vaurioalue noin 15 cm yli joka suuntaan. Hiomapaperin karkeus No 40-60. Hionta tehdään syvemmälle juuri vauriokohdalla ja aivan vieressä nollaantuen kohti tervettä laminaattia. Jos käytät hiontatyössä konetta, tee viimeksi käsin vielä selviä naarmuja pintaan saadaksesi aikaan vieläkin karheamman tartuntapinnan.
Jos tarpeellista, niin teippaa reikä umpeen ulkopuolelta. Itse laminointityö on tehtävä tavallisella lasikuitumatolla (=katkokuitumatolla) tarttumissyistä. Jos haluat käyttää jotain kudosta myös korjauksessa, aloita kuitenkin katkokuitu-matolla. Revi tai leikkaa matosta sopivat palaset kuivana. Suurin on koko karhennetun alan kokoinen ja seuraavat siitä sopivasti pienentyen.
Tarvittavan polyesterihartsin määrä on noin 1 kg/1m2 mattoa. Kovetinlisäys polyesterihartsiin on 1 % lämpötilan ollessa noin 20 °C ja 1,5 % 15 ºC:ssa. Tälläinen seos antaa työaikaa 35-45 minuuttia. Aina ensimmäiseksi levitetään alle polyesteriä ja päälle matto. Aloita laminoimalla ensin se suurin matonpala. Siis hartsi alle ja matto päälle. Maton alle ei saa jäädä yhtään ilmaa. Se joko jyrätään pois kovatelalla tai ”täppäillään” pensselillä. Työvälineenä pienissä vauriossa käy pensseli. Suuremmat operaatiot, joissa mattoa kuluu yli 1 neliömetri on parempi tehdä sekä rullalla että pensselillä. Seuraavat mattokerrokset voidaan laminoida samantien. Jos kuitenkin joudut joudut työskentelemään alhaalta ylöspäin on järkevää antaa ensimmäisen maton kovettua ennen seuraavien laminoimista. Ennen topcoatin maalausta kannattaa hioa pois mahdolliset piikit ja muut suuremmat epätasaisuudet.
Topcoat maalataan kunnollisen vedensietokyvyn saavuttamiseksi kahteen kertaan. Väli max. 6 tuntia hiomatta.
– Käytä kunnollisia suojakäsineitä.
– Työvälineiden pesu asetonilla.
Nyt voidaan poistaa teippaus ulkopuolelta ja hioa vauriokohta valmiiksi maalausta varten. Suojateippi kannattaa laittaa paikoilleen jo ennen hiontaa. Koska topcoat ei ole itsestääntasoittuvaa on sitä levitettävä riittävästi (2 – 4 kerrosta), jotta kalvo ei mene puhki vesihiottaessa pinta tasaiseksi. Jotta saisit alkuperäisen tasoisen pinnan on vesihiontapaperin karkeusnumeron oltava 1000 tai suurempi. Kun joudutaan tekemään korjaustyö ulkopuolelta tulee kiinnittää huomiota siihen, että laminoinnin jälkeen on vielä tilaa topcoatille noin 0,5 – 1,0 mm.
Seuraavissa kuvissa selvitetään tavanomaisen soutuveneen kölin korjaamista. Jos veneessä on ulkokuoren ja sisäkuoren välissä uretaanivaahdotus, joka monessa tapauksessa on imenyt itseensä hieman vettä, tulee tämä kostunut alue poistaa ja korvata uudella polyuretaanivaahdolla.
– Huomaa, että painepulloissa toimitettavat tiivistysvaahdot eivät täytä koteloita, vaan ne ovat tarkoitettuja esim. karmien tiivistämiseen, jolloin aineella on jatkuvasti saatavana ilmankosteutta turpoamiseen.
– Polystryreeni eli styrox ei kestä polyesterihartsia.
Ylläkuvatulla tavalla ja sitä hieman soveltaen on helposti korjattavissa myös muunlaiset lujitemuovilaminaattia kohdanneet vauriot. Tälläisiä ovat mm. pienveneiden penkin kiinnilaminoinnin pettäminen tai vaikkapa isommissa veneissä välilaipion kiinnityksen irtoaminen.Älä missään tapauksessa laiminlyö kunnollista karhennusta.
– Valmiin lujitemuovipinnan pyyhkiminen, jollain kemikaalilla kuten asetonilla ei aikaansaa tartuntapintaa.
– Polyesterihartsi ja topcoat säilyvät parhaiten viileässä (jopa pakkasessa) suojattuina auringonvalolta.
– Käyttö kuitenkin noin 20 °C.
– Sekoita
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 17.12.2021 alkaen.
Wendashop verkkokauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail Oyj:n (y-tunnus 2122839-7) ylläpitämä palvelu ja se on osa Nets-perhettä. Maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj (Innova 2, Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä) maksupalveluehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Wendashopin yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Wenda Oy / Wendashop
Tuulissuonkuja 1
21420 Lieto
Puhelinnumero: +358-2-2351 333
Sähköposti: myynti@wendashop.fi
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Kuluttaja-asiakkailla on etämyynnissä kaikille tuotteille 14 päivän kuluttajasuojan takaama palautusoikeus. Yritys-asiakkailla ei ole palautusoikeutta. Mikäli haluat palauttaa tilaamasi tuotteen, ota viipymättä yhteyttä asiakaspalveluumme. Asiakaspalvelu ilmoittaa palautukselle osoitteen sekä yksilöllisen palautusnumeron. Tuotteiden tulee olla käyttämättömiä ja ehjiä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.
Lahjakortit toimitetaan sähköpostilla. Lahjakorttien voimassaoloaika on yksi (1)vuosi.
Wendashop.fi / Wenda Oy vuokrausehdot 09.03.2023 Vuokralleottaja ja Wendashop.fi/Wenda Oy, jäljempänä vuokralleantaja, ovat tehneet seuraavan Wendashop.fi/Wenda Oy:n hallinnoimien laitteiden vuokrausta koskevan sopimuksen alla olevin ehdoin. Vuokrakohde Vuokrakohteena on vuokralleantajan ja vuokralleottajan sopimat työkoneet niine tarvikkeineen kuin vuokralleantaja on vuokrasopimusta tehdessä kirjallisesti yksilöinyt. Vuokralleottaja on velvollinen vuokrakohdetta vastaanottaessaan tarkastamaan kohteen laadun ja kunnon. Mikäli vuokrakohteessa on huomautettavaa on siitä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Mahdollinen vuokrahyvitys lasketaan siitä hetkestä, jolloin vuokralleantaja saa kyseisen ilmoituksen. Vuokrakohde tulee palauttaa vuokralleantajalle hyvin puhdistettuna ja toimintakuntoisena, normaalia kulumista lukuunottamatta. Vuokralleantajalla on oikeus laskuttaa vuokralleottajalta vuokrakohteen mahdolliset puhdistus-, pesu-, huolto- ja korjauskustannukset (minimi korvaus 50eur). Käyttö Vuokrakohdetta saa käyttää vain sellaisissa työtehtävissä ja -olosuhteissa, joihin se on kulloinkin tarkoitettu. Vuokra-aika Vuokra-aika alkaa siitä päivästä jonka osapuolet ovat sopineet vuokrakohteen noutamiseksi ja päättyy siihen päivään jolloin vuokrakohde kaikkine tarvikkeineen on palautettu vuokralleantajalle. Rahdilla lähetettyjen ja palautettavien vuokrakohteiden vuokra-aika alkaa siitä hetkestä kun vuokralleottaja vastaanottaa rahdin toimittajalta vuokrakohteen saapumisilmoimituksen tekstiviestitse ja päättyy kun vuokrakohde on palautettu rahtiliikkeen toimipisteeseen. Vuokrakohteen varaus tulee peruuttaa ensimmäistä vuokrapäivää edeltävänä arkipäivänä kello 12.00 mennessä. Tämän jälkeen peruutetuista ja peruuttamattomista varauksista vuokrahinta veloitetaan täysimääräisenä. Mikäli vuokrakohdetta ei palauteta määräaikaan mennessä eikä vuokrauksen lisäpäivistä ole sovittu, laskutamme myöhästymisajalta vuokrahinnan kaksinkertaisena alkavalta vuorokaudelta. Vuokrahinta Vuokrakohteen hinta peritään vuokralleantajan hinnaston mukaan kaikilta päiviltä (7 vrk/viikko). Tarvikkeet veloitetaan erikseen. Vuokrahinta peritään vuokrakohteen noudon tai lähetyksen yhteydessä. Vastuu Vuokralleottaja on vuokra-ajalla vastuussa vuokralleottajalle, vuokrakalustolle ja kolmannelle osapuolelle vuokrakohteen aiheuttamista vahingoista. Vuokralleantaja vastaa vuokrakohteen normaalista kulumisesta aiheutuvista korjauskustannuksista. Vuokralleantaja ei vastaa kaluston käytöstä tai rikkoutumisesta vuokralleottajalle aiheutuvista välillisistä tai välittömistä kustannuksista tai vahingoista. Peräkärryjä koskevat erityisehdot Vuokrattu kalusto on täysvakuutettu vuokralleantajan puolesta. Peräkärryn omavastuu liikenne- ja varkausvahinkotapauksessa on 400€. Vuokraajan vastuulla on testata perävaunun valojen toiminta ennen liikenteeseen lähtemistä! Vahinkotapauksessa omavastuun maksaa vuokraaja. Vuokraaja on vastuussa niistä korjauskuluista, jotka ovat aiheutuneet huolimattomuuden tai laiminlyönnin aiheuttamista vahingoista, kuten mm. huonosta kuorman kiinnittämisestä tai nokkapyörän noston/kunnollisen kiristämisen laiminlyönnistä tai tuki-/kannatinjalan paikalleen asettamisen unohtamisesta. Peräkärryn renkaan puhkeamisen ja peräkärryn ylikuormittumisen aiheuttamat vahingot kuuluvat myös vuokraajan vastuulle. Vuokraajan vastuulla on testata perävaunun valojen toiminta ennen liikenteeseen lähtemistä! Mikäli kärryn lavaa ei ole puhdistettu vuokrauksen jälkeen, veloitamme vuokraajalta siivouskuluina 50€. Kärryä tulee säilyttää asianmukaisesti lukittuna mukana tulevalla aisalukolla. Mikäli kärry varastetaan ja sitä ei ole lukittu asianmukaisesti, vuokraaja on velvollinen korvaamaan kärryn uushankintahinnan mukaisen korvauksen. Peräkärryn uudelleen vuokraus ja vieminen ulkomaille on kielletty. Kaivinkoneita koskevat erityisehdot Sopimuksen osapuolella on oikeus purkaa sopimus mikäli vuokrasopimuksen osapuoli syyllistyy sopimusrikkeeseen. Riitaisuudet Tätä sopimusta koskevat riidat ratkaistaan vuokralleantajan kotipaikan oikeudessa. |